Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Uusia alkuja vol.2

Uusiin alkuihin kuuluu olellisesti taas uusi ruokavalio. Näin ollen ravintona toimii kaiken maailman "karppiruoka". Lähtötilannehan on rehellisesti tämä (tulee nyt sitten julkisesti, mutta kyllähän kaikki tämän jo silmällä näkee...): Huonokuntoinen, ylipainoinen ja itseään hyvin vähän rakastava ihminen. .Tavoitteena saada painoa alas, kuntoa ylös ja kenties hieman itsekunnioitusta ja itsevarmuutta. Räväkkähän mä olen, mutta sillä ei peitellä kiloja...

Speksit tältä aamulta: Pituus 157cm ja paino 102kg tasan (hui saatana!) bmi 41,38 eli sairalloinen ylipaino, Noh, tämähän oli tiedettävissä..

Eiliseen uuteen alkuun kuului 5km lenkki hampaat irvessä,  kyykkyhaaste, lankkuhaaste ja vatsalihashaaste. laitan niistä kuvat vielä tähän lisäks. Kuka muu lähtee messiin? Aikaahan noihin ei oikeasti mene sen kummemmin, mutta se vaatii vaan sen tekemisen.

Eiliseltä kaikki suoritettu ,tältä päivältä lankkuhaaste ja kyykyt tehty, vatsalihakset olis kohta vuorossa... Nyt pitäneekin lähteä tuonne lattialle punnertamaan.. Adjöö vaan ja jos uusia postauksia ei kuulu, tiedätte että se läski kuoli sydänkohtaukseen olohuoneen lattialla pakertaessaan ;)

Minä menen näillä ohjeilla, variaatioitahan on monia, rohkeasti mukaan!






Ps. Vedän taas Salaiset Virkkaajat kevät 2015-rinkiä (mukaan ei valitettavasti enää pääse) ja sieltä sain näin ihanan kortin <3


Pps. Virkkaan itselleni keväistä ympyräliiviä!


perjantai 17. tammikuuta 2014

SVY ja Salainen pakettini

SAINPAS!

Pienen harhailun jälkeen sain kun sainkin paikalliselta "postikonttorilta", aina-iloiselta-ärränsetältämme (syvä hiljaisuus... muistakaa että kaksimielisyys ei ole sanojan sanoissa, vaan kuulijan korvassa...)


Paketin, 
jonka meinasin repiä auki jo ennen kotiin tuloa :D 

Paketti tuli Salaiselta virkkausystävältä ja teemanahan oli:

"Tammikuu: Pakkanen paukkuu ja on hyvä suojautua kylmältä. Lähetä ystävällesi jotakin itsevirkattua tai virkattavaa lämpöä tuomaan!"

Paketti sisälsi ihanan pehmeän liukuvärjätyt, salomonin solmuilla tehdyn huivin. Lisäksi oli ihana kortti, mun värinen laku (jonka säästän herkkupäivään) ja äärettömän ihanat, virkatut korvakorut! Itse kateellisena tiirailin niitä korviksia, koska itsellänihän ei pysy 3,5mm koon koukkua pienempi kädessä. Tai pysyy kyllä kädessä, mutta ei sillä tehdä mitään muuta kun vahinkoo...
Tai noh, en oo kyllä hirveesti testannutkaan, olisi kiva kokeilla tehdä esim. jotain liinaa... lisäys to-do-listalle...

Tässä vielä kuva paketista: (lähikuva korviksista)

Kortti sisälsi tekstin;

"Paketti toivottavasti mieluinen on,
 vaikka ilma ulkona on valoton.
Terveiset täältä etelämpää :)
<3:lla Salainen ystäväsi"


Kiitos Salaiselle Ystävälleni! Seuraavaa pakettia odotellessa ;)

tiistai 7. tammikuuta 2014

Koukku viuhtoo...

Tässä pieni kuvapostaus meiltä löytyvistä käsitöistä, ensin

ITSETEKEMÄNI


Siskon joulupaketista löytyi tällainen isoäidinneliö-kauluri. Ohje Novitan. Lankana Nalle.



Ylhäällä kummitytölle mennyt Puro-langasta tehty huivi, alemmat tehty kummitytölle ja poikien serkulle huivit.

Kälylle tehty huivi, Lankana Puro Batik, kuin myös edellisen kuvan pienissä huiveissa. Malli puolikas isoäidinneliö.

Ystävälle mennyt pukinkonttihuivi ;) Lankana Puro Batik, hapsutus kuvassa vielä kesken ;) Samasta langasta tuli vielä ystäväpariskunnan pojalle pienempi tällainen huivi.

Ystävälle mennyt äääääälyttömän iso hartia/kolmiohuivi. Teki sitä jopa pätkän itsekin ;) Lankana myös Puro batik.
LiskoSiskon Poncho. Malli netistä sovellettu, lankana Novitan Jenika. Kuva ei tee oikeutta väreille.

LiskoSiskon paketista löytyi tällainen Poncho. Kävis kyllä mullekin, eiks vaan ;D

Tästä Seiskaveikasta muotoutui kummipojalle huivi, kuvaa ei valitettavasti ole :(

Ystävälle syntymäpäivälahjaksi virkattu kori. Täytteenä kaikkea ;)


Elämäni eka pannulappu. Päättelemätön kuvassa ;) Kuteesta.

Elämäni ensimmäinen matto, malli Kodin kuvalehden sivulta, sovellettuna. Meni Patriarkalle Ja pUkille kuusenalusmatoksi.


Ystävälle mennyt kori ja pannunaluset, mallia oma.


PikkuLiskolle meni Purosta tekemäni ensimmäiset huovutustyöt, eli virkatut patalaput.

Minun mummolle ja ukille meni "pöllöpannunaluset" mallina oma pää ;D

Pannunalunen yhdelle ISÄlle.

Kuusenkoriste myös ISÄlle.

Ympyrä josta tulikin pieni kori ;D
Toiselle mummolleni kasaama kranssi. Keskimmäinen iso sukka on omatekemä, muut tarpeet valmiita.


Ja tässä muiden tekeleitä meidän taloudessa:


Vauvaviltti, SiskoSisko virkkasi Maxille kun se syntyi. Mini kuvassa oma tekele ;D

Tuttinauha. omatekemät lapasenpidikkeet, joita yhdessä vaiheessa näkyi monessa paikkaa.

LiskoSisko lahjoi minua viime vuonna huivilla ja tänä vuonna huiviin sopivalla pipolla <3
Rakastan <3


Ystäväni Neiti Paukun neulomat lapaset <3
Ystävä tilasi Pukilta minulle ihanat sukat <3 Lisänä tietysti kettukarkkeja!


Lisääkin laittelen ja kuvailen, jahka saan filmille ;D

Lankalaihis ja SVY


Mitä pöytä syö? No lankoja tietenkin!

Lupauduin tuossa, että tämän hamsteriluonteen takia (kiitos vaan geenit) ja ihan kaikkien hermojen (eikä vähiten omieni) vuoksi, että alan myös lankalaihikselle. Inspiraationi sain tästä Näppituntuma -blogista. Tarkoitus on siis vajuuttaa vuoden mittaan lankavarastoja. Mittailin tuossa aikani kuluksi pienellä keittiövaa'alla kahden tuholaisen apulaisen avustuksella ja saldo oli tämä
Pikku apulainen ja lempilankani Puro Batik <3

*rumpujen päristystä*

5 KILOA lankaa!

 (siis neulomatonta/virkkaamatonta) + alotetut työt päälle noin kilo. Ja PikkuLiskon luona vajaa kilo (`?) lisää. Ja postissa vajaa kilo myös. Hups?

Samalla tuli vähän "lajiteltua" lankoja eri pusseihin. Oli Puro Batik:ia (lempilankaani josta on valmistunut monta huivia!), Seiskaveikkaa ja nallea, pehmeää ja paksua, lirularu-ohutta, huivilankoja, bambulankoja, mitäs-lankoja-nämä-on-lankoja jne... Paljon oli, ja pää pehmeni niitä selatessa.

Joten lopputulos on tämä: tarkoitus on vähentää vuoden mittaan. Siis muutakin kun herkkujen syöntiä. Eli tiedätte mitä ystävät saatte kaikiksi mahdollisiksi lahjoiksi ;D

Itselläni on tavoitteena KOLME kiloa, mutta saa nähdä miten akan käy ;D Epäonnekseni lankalaihiksessa ei mainita saako jojoilla, joten todennäköisesti varasto myös karttuu tässä kesän mittaan ;D

Lisäksi liityin SVY;hyn (kuulostaapa salaperäiseltä! Tulee heti mieleen Harry Potterista S.Y.L.K.Y )

SVY eli Salainen Virkkaus Ystävä. 

"Salaiset virkkaajat kevät 2014 on virkkaukseen hurahtaneiden oma rinki, jossa joka kuukausi yllätetään salainen ystävä lähettämällä paketin, jossa on jotain itse tehtyä ja yllätyksiä mukana. Jokaiselle kuukaudelle on oma vaihtuva teema, joka tulee huomioida lähettäessä yllätystä. Tämä rinki toimii keväällä 2014 tammikuusta toukokuuhun." <- Tämä on siis ryhmä joka toimii facebookissa, ja meillä jokaisella ryhmäläisellä on oma SVY, jolta saadaan paketteja pitkin kevättä. Ensimmäinen teema olikin:

Tammikuu: Pakkanen paukkuu ja on hyvä suojautua kylmältä. Lähetä ystävällesi jotakin itsevirkattua tai virkattavaa lämpöä tuomaan!


Lankakorina toimiva pyykkikori ja lankapiilo pöydässä.
Nyt itse odottelen ensimmäistä pakettia saapuvaksi, ja kuvaan sen kyllä varmasti tänne jahka tulee! Omien laittamieni pakettien kuvat tulee sitten tänne blogiin jälkijunassa ringin päätyttyä nähtäväksi, ihan vain jotta salaisuus säilyisi. Vaikka ettehän te ole lörppäturpia, ettehän? :D

Ihanaa viikon jatkoa kaikille, itse painun tässä raikkoamaan lääväni kotiani jotta pääsisin vihdoinkin hokemasta lausetta; "kipeä, kipeämpi, lego jalkapohjassa..."


Täälläkin on lankoja... Päällimäisen pyykki lankakorissa Molla Mills;in Virkkuri-kirja. Valitettavasti ei oma, vaan siskolta lainassa.

Ps. Yhdestä isoäidinneliöpeitosta 8 palaa tehty, 48 tähteellä...




lauantai 21. joulukuuta 2013

3 yötä jouluun on...




Tuli tässä taas virkkailtua. Mitähän minä teen joulun jälkeen, kun tämän vuoden joululahjat on saatu pakettiin? Aloitan ensi vuoden lahjat! ;D Nyt saa sitten vinkata mitä haluaa, niin ehkä jopa ehtisi tekemäänkin ;) Tosiaan, eilen illalla virkkasin tuon korin, ja vielä vähän mututuntumalla. Eipä siinä, jospa tuo pakettiin kelpaisi. Pannunaluset on myös nopeat, kaikessa ihanassa yksinkertaisuudessaan. Itse haaveilen jo osittain joulun jälkeisestä ajasta (lue: tilipäivästä) sillä tuolla lähikäsityöliikkeessä (ainut tällä kylällä) oli ihana iso koukkuamiskoukku (9e, kaapelilla!) ja siihen sopivaa Novitan Rose-lankaa. Haaveilin opettelevani koukkuamisen nyt keväällä ja tekeväni ITSELLENI kaulurin! Saahan sitä haaveilla ;D


Joulupakettiin menevä kori + 2 pannunalusta


Vielä on paljon tekemistä, joulusiivous vasta alkamaisillaan (mistä en ota stressiä, koska meillä ei joulumieli asu siivouskaapissa, eikä pukki kurki muihinkaan kaappeihin ja jos kurkkii niin ottaa äkkilähdön...)


Joulupakettiin elämäni ensimmäiset huovutukset... :D



Linkin kappaleesta tuli mieleen, että mitä Teillä kuunnellaan jouluna? Meillähän soi perinteisesti (jo vuodesta 2002 lähtien, eli kun muutimme yhteen) Frank Sinatra, Bing Crosby ja Elvis.



Onko teillä joulun perinteitä? Meillä jouluaattoa vastaisena yönä Äiti (eli minä) valvoo myöhään, silittää jouluverhot ikkuinoihin, tekee tortut ja pasteijat,  tsekkailee muut paikat, tekee viime hetken paketoinnit ja fiilistelee. Aattoaamuna talouden iskäpiskä tekee riisipuuron, lapset katselee lastenohjelmia, äiti KASAA kuusta (kyllä, meillä on muovikuusi) ja yhdessä koristellaan. Puuron jälkeen hengaillaan, katetaan kahvipöytä ja juodaan päiväkahvit. Päivällä lämmitetään sauna (katellaan töllyä ja kuunnellaan joululauluja), käydään saunassa, syödään ja sitten se pukkikin hiipii. Sitten avataan lahjat ja juodaan iltakahvit iltapalan kanssa. Haudoilla käydään varmaan Maxin kanssa päivällä ennen päiväkahveja. Mini saa jäädä isin kanssa kotiin...


Mutta toivotan kaikille tämän myötä oikein rauhallista Joulua! Päivitystä saattaa tulla vielä ennen jouluakin, mutta mikään ei ole niin varma kuin epävarma ;) Välipäivinä sitten viimestään :)

Tämä Äiti lähtee siivoilemaan tämän tahtiin;



Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Ps. Muistakaa ARVONTA! (pankaa hyvä kiertoon ;D )

torstai 19. joulukuuta 2013

Epämääräistä...

Virkkaus taas vauhdissaan, tänään kotiutui 1,5kg kudetta paikallisesta käsityöliikkeestä kotiin ja muutaman joulupakettiin menevän värkkäilyn jälkeen annoin aivoille vapaat kädet. Arvaako kukaan mitä tästä VOISI Tulla? ;) kerron teille sitten kun valmistuu ;)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Jatkostoorin jatko-osaa ei vieläkään... mutta JOULU TULEE!

Ei, en ole jaksanut paneutua Espanjan reissuun muuten kun viime viikonloppuna muistelemalla :D

Ystävälle mennyt syntymäpäivälahja. Kori made by me :)
Ystävälle mennyt syntymäpäivälahja. Kori made by me :)


Vietettiin siis aivan mahtavat pikkujoulut ystävien seurassa, vanhoja muistellen (edelleen kaivelen tikkuja silmistä) ja uusia suunnitellen. Oli todella huippu ilta, ja valokuviakin tuli otettua. Vahinko vaan että suurin osa on julkaisukelvottomia (enkä tiedä moniko antaa lupaa julkaista täällä, saa huutaa hep, jos joku tunnustaa?) ;) Rennon letkeän saunaillan jatkeena (ja mm. viiniäkin juoneena...) päädyimme tottakai seudun "hienoimpaan" kapakkaan, joka kantaa nimeä Puuma. Todellakin, olo oli kuin puumalla, pelkkä pikkupentu puuttui viereltä, on sitä sen verran jo vanha näihin touhuihin! Muutamia tuttujakin tuli nähtyä (kiitos ja anteeks) ja illalla köllähdinkin pikkuliskon sohvalle köllimään. Ja kyllä minä nukuinkin! Aamulla alkoi tekstiviestiterrorismi parhaan ystävän tiimoilta, että "Onko tukka kipee ja kulkeeko henki?" Molempiin vastauksena hiljaista hyminää... Mutta eipä siinä, vuoden viimeiset ja parhaat PIKKUjoulut <3

PikkuLisko ja Minä Pikkujouluissa <3



Tässä mukissa Asti Tostia; samanlaisen mukin sain <3
(syntymäpäiväkin on tässä jo vietelty kahteen otteeseen, tosin vaan toiset oli omani...) Ja sain muuten synttärilahjaksi 2 kahvimukia (minäkö muka tykkään mukeista? Kotiini muutti Niiskuneiti ja kotiäiti-mukit, kuvaa laittelen myöhemmin <3 ) ja se ne on ihania! (viime vuonna sain ison turkoosin teema-mukin)  Muutakin ihanaa tuli (mm. Elvis-taulu, Dan Brownin uusin kirja joka on mielettömän hyvä!! ja Puro Batik-lankoja kera hyvää joulua manteli ja rusinakippojen <3 ) Ja sain myös luistimet,  Eikä ole vielä edes joulu!



Hotellin seinältä poimittuja viisauksia...
Ensimmäinen keikaus oli marraskuun loppupuolella kun lähdettiin juhlimaan LiskoSiskon miehen syntymäpäivää. Herra Heviletti täytti 40 ja olihan sitä lähdettävä bilettämään. Yllätettiin mies totaalisesti, ei sillä, yllätettiin myös itsemme.... Muistakaa rakkaat ihmiset tarkastakaa 14 kertaa (tai edes kerran...) hotellivarauksessa ollut päivämäärä... Kämmättiin tämä sitten PikkuLiskon kanssa ja seisottiin päivää myöhässä Mikkelissä Hotelli Uusikuun oven edessä näppäilemässä edellispäivän ovikoodia... Suotta siinä on ihmetellä enää miksi se ei toimi... (Hotelli Uusikuu on siis Walk-in hotelli, varataan netistä päivä ja sitten vaan mennään ovikoodilla sisään. Ei sitten hoksattu että heidän varausjärjestelmänsä ensimmäinen päivä kalenterissa on sunnuntai...) Loppu hyvin, kaikki hyvin; päästiin ystävien luo yökylään puoliltaöin ja oli hauska nähdä heitäkin pitkästä aikaa <3 (virkkasin heidän pojalleen siellä ollessa kiitoksena vielä huivinkin :D )

Seuraava hulabaloo-reissu suuntautuikin SiskoSiskon miehen, eli Herra Kitaristin mökille. Ahtauduttiin taas koko kööri (minä, Iso Paha Susi, PikkuLisko ja Herra En-tykkää-kissoista) Ooppelin vietäväksi. Tällä kertaa suuntana oli pohjoinen, ja tarkemmin Pudasjärvi. Muutamien poromaisemien (ja täysin identtisten kauppakassien) jälkeen saavuttiinkin perille. Juhlistettiin siellä sitteen minun, SiskoSiskon ja Herra Kitaristin 90-vuotisjuhlia (olemme siis syntyneet kaikki samana päivänä, ja Ei, ei täytetty kaikki kolmeakymmentä vaikka kaikki siltä näyttääkin...). Pelailtiin siellä sitten vielä TalviÖlympialaisetkin (jotka tietysti parikilpailuna Ison Pahan Suden kanssa voitettiinkin, varmaan säälistä koska kaikki tietää miten hyviä häviäjiä ollaan ;D ). Lajeina meillä oli ammunta (ilmakiväärillä....), frisbee-golf Oululaisten malliin, hankimölkkyä, Umpihankikrokettia Hesalaisten tyyliin ja Lumikenkäjuoksu/halkojenvetopulkkajuoksu viestinä... Hauskaa oli, ei voi kieltää!



Hankimölkkyä a'la Iso Paha Susi ja minä :)

Iso Paha Susi melkein bikineissä

Herra Kitaristin vanhempien Kesäkeittiö <3

Näin ne mummot juhlii ysikymppisiä! 2% kaljaa ja virkkuutyöt mukana...

Kummitytön huivi joulupakettiin...
Joulu tulee tosiaan. Ja aika rientää. Minikin on oppinut kävelemään (äiti kulta, jo 1v2kk ja sitten läks). Ja isompi on jo niin iso että syötteli sille aamupalan kitusiin (mitä lapsityövoimaa... :D ) Joululahjoista sen verran, että paljon niitä on ostettu ja tehty (ja vielä vähän tehtävänä); kuvia tulee sattuneesta syystä vasta joulun jälkeen...

Ja loppuun kuvapläjäystä...



Serkut Ängri-Böörds puistossa vuokatissa.






Mini oppi kiipeämään Maxin sänkyyn...


IHME! SIISTI HUONE!

Maxi tekee Paukku-Kummille yllätystä

Minun joulukalenteri <3

Yhden päivän saalis

Särkitien Sirkus treenaa

Pääsolisti meditoi...










Nyt kun sitä on mummouduttu totaalisesti, niin virkkaus on ujuttautunut omaan elämääni. Tällä hetkellä työn alla pari epämääräistä huivinpätkää ja iso kasa pääteltäviä töitä.. Niistäkin lisää myöhemmin ;D Liityin myös Facebookissa Salainen virkkausystävä-rinkiin, josta saaneen (ja laitan) 4 pakettia tässä kevään mittaan. Mitähän kivaa siihenkin keksisi; jotain joka lämmittää ystävää. Onko ehdotuksia? :) Saa olla ihan tavan tuotteita (itse ajattelin kahvia tai teetä) ja jotain itsevirkattua pitäsisi olla...
Elämäni ensimmäinen pieni matto.
Pannunalunen. Itselleni kerrankin. Pitäisi vielä päätellä...

Jonkunnäkönen kuusenkoriste...
Mutta nyt nukkumaan... Mitä jos ihan hetken vain ensin virkkaisin... :D