Kyllä. Olen LOMAlla. Tai noh, en varsinaisesti enää lomalla, vaan VAPAALLA. Vanhempainvapaalla. Mutta sen lisäksi lähdettiin käymään Maxin, Minin ja KettuMuorin kanssa SiskoLiskoni luona täällä "isolla kirkolla". VR toivotteli meidät tervetulleeksi ja matka menikin mukavasti raiteilla. On se ilo matkustaa junalla silloin kuin kaikki toimii ja aikataulu pitää! Voi hengailla ravintolavaunussa ja jaloitella muutenkin. Ja mikä parasta, sillon kun lapsi parkuu nälkäänsä tai housussa on se läjä, niin ei tartte rueta miettimään että missähän seuraava pysähdyspaikka mahtaa olla ;D Ja lisäksi hintakin houkutteli, VR:n joulukalenteritarjous 1,50e/suunta + n.35e/loppumatka per nuppa (ja lapset ilmaseks). Kyllähän noilla hinnoilla kävisi useamminkin täällä... Käveltiin sitten eilen Rautatieasemalta tänne Liskon kotipesään, ilma oli TODELLA kaunis! Kävin kyselemässä tulevaa puhelintakin, mutta Sonera myy ei-oota ja Nokia ei saa toimitettua... Mutta, nyt hetki vielä lepoa ennenkun lisko tulee kotia. Ihanaa loppuviikkoa kaikille!
Ps. Hep, anyone?
Pps. Itsehän olen vielä lähdössä LOMAlle ilman lapsia (Isi lähtee myös ja toinen pikkuLisko puoliskonsa kanssa) ensi viikonloppuna vuokattiin ja Isi lähtee seuraavalla viikolla Etelän Lämpöön. Itsehän meinaan kesällä tehdä 2 reissua etelään, toinen syyskuussa Malagaan ja toinen jonnekin, jossain vaiheessa. Ehdotuksia?
Ison (Pahan) Ketun (koti)elämää kahden Pikkuketun ja yhden Ison (Pahan) Suden kanssa. Lisämausteena kirjoittajan puolelta koko kourallinen Isoja Kettuja ja Ison Pahan Suden puolelta liuta Susia...Ja soppa on valmis ja hermot on menetetty!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loma. Näytä kaikki tekstit
perjantai 25. tammikuuta 2013
maanantai 21. tammikuuta 2013
Kettuäiti ja kadonnut inspiraatio...?
Kyllä, inspiraationi on kadonnut. Voimani on hukassa. Ainut mitä ajattelen järjellä, järkevästi ja haluten hartaudella tällä hetkellä on kupillinen kahvia. Ja palan rauhaa...
Millaisesta mukista sinä muuten aamusi ihanuden, elämäsi eliksiirin, kahvin eli teen, hörppäset? Itselläni on muutama lempparivaihtoehto omasta kaapista:
* Syntymäpäivälahjaksi ystäviltä saama turkoosi Teema-muki (se isompi, 0,4l)
* Tavan punainen Teema-muki (isovanhempani olivat joulupukille vinkanneet ;D )
* Muumi-muki; meillä on näitä muutama, mutta oma lempparini on oma Hosuli-mukini (viime vuoden joululahja ystävältä, olen kuulema samanlainen; haahuilen kattila päässä..) ja Minin Nipsu. Maxilla on Hemuli (johtuu siitä että masukkina häntä Hemuliksi kutsuimme...) ja Isillä tietysti Pappa-muki.
Myös nämä tahtoisin (vink vink!):
Mistähän johtuu että kaikki lempparimukini olivat Iittalan Teemaan perustavia??? Rakastan kyllä muutenkin kyseistä astiastona. Jos saisin sen, tahtosin joko mustana, valkosena, punasena tai TURKOOSINA. :)
Hm. ja se inspiraatio. Ei näy vieläkään. Keittiön verhoja olen ollut silittämässä joulukuun 15.pv. lähtien. Tosin joulun jälkeen huomasin että ei ehkä niitä verhoja kannata enää laittaa mitä suunnittelin, sillä ne olivat jouluverhot... Mutta nyt olisi vihreät verhot odottamassa silittäjäänsä...
Huominen päivä menee taas kyläluutana, joten huomiseksikaan ei kannata sitä suunnitella. Maxin ja Minin kanssa mennään kaupunkiin. Keksiviikkona kotipäivä, jolloin pakataan tulevaa lomaa varten.
Ja kaikki ohoi, pitäkää sormet (ja varpaat) pystyssä että saan uuden Lumiani ennenkun lähden reissusta takasin... :) On sitä jo odotettukin!
Ihanaa alkanutta viikkoa! Vieläkin saa huudella hep ja kirjautua lukijaks (Paulaainoana rohkeana on ilmouttautunut lukijaksi, mutta kyllä täällä joku käy kyyläämässä ;D)
Ps. Sorruin herkkulakossa. En kyllä tosin laske sitä, kun se oli hautajaiskakkua. Löin itselleni herkkulakkoon 2 lisäpäivää. Eli Maaliskuun 5. räjähtää, maha nimittäin :D
Millaisesta mukista sinä muuten aamusi ihanuden, elämäsi eliksiirin, kahvin eli teen, hörppäset? Itselläni on muutama lempparivaihtoehto omasta kaapista:
* Syntymäpäivälahjaksi ystäviltä saama turkoosi Teema-muki (se isompi, 0,4l)
* Tavan punainen Teema-muki (isovanhempani olivat joulupukille vinkanneet ;D )
* Muumi-muki; meillä on näitä muutama, mutta oma lempparini on oma Hosuli-mukini (viime vuoden joululahja ystävältä, olen kuulema samanlainen; haahuilen kattila päässä..) ja Minin Nipsu. Maxilla on Hemuli (johtuu siitä että masukkina häntä Hemuliksi kutsuimme...) ja Isillä tietysti Pappa-muki.
![]() |
| My favorit: Iittalan Teema, Turkoosi, ISO <3 |
![]() |
| Pappa, Isin muki |
![]() |
| Hosuli, myös yksi lemppareista (Maxi vinkuu vieressä että hänkin tahtoisi Hosulin...) |
![]() |
| Nipsu: tämä siis Minin muki, ihana väri! |
![]() |
| Hemuli, meidän Maxin, eli Tirriäisen eli Mantiposkarin oma muki. |
Myös nämä tahtoisin (vink vink!):
![]() |
| Haisuli |
![]() |
| Hosulin vaemo Sosuli |
![]() |
| Äitille Mamma |
![]() |
| Muistutan kuulema Vilijonkkaa... Missä elämässä? |
![]() | |
| Ja ihana Mymmeli. |
Mistähän johtuu että kaikki lempparimukini olivat Iittalan Teemaan perustavia??? Rakastan kyllä muutenkin kyseistä astiastona. Jos saisin sen, tahtosin joko mustana, valkosena, punasena tai TURKOOSINA. :)
Hm. ja se inspiraatio. Ei näy vieläkään. Keittiön verhoja olen ollut silittämässä joulukuun 15.pv. lähtien. Tosin joulun jälkeen huomasin että ei ehkä niitä verhoja kannata enää laittaa mitä suunnittelin, sillä ne olivat jouluverhot... Mutta nyt olisi vihreät verhot odottamassa silittäjäänsä...
Huominen päivä menee taas kyläluutana, joten huomiseksikaan ei kannata sitä suunnitella. Maxin ja Minin kanssa mennään kaupunkiin. Keksiviikkona kotipäivä, jolloin pakataan tulevaa lomaa varten.
Ja kaikki ohoi, pitäkää sormet (ja varpaat) pystyssä että saan uuden Lumiani ennenkun lähden reissusta takasin... :) On sitä jo odotettukin!
Ihanaa alkanutta viikkoa! Vieläkin saa huudella hep ja kirjautua lukijaks (Paula
Ps. Sorruin herkkulakossa. En kyllä tosin laske sitä, kun se oli hautajaiskakkua. Löin itselleni herkkulakkoon 2 lisäpäivää. Eli Maaliskuun 5. räjähtää, maha nimittäin :D
Tunnisteet:
herkkulakko,
inspiraatio,
kahvi,
loma,
muumimukit,
verhot
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Encantada ja silleen...
Olisipa lauantai. Tyttöjen ilta (ehanien naesten ilta). Tarkoitus nauttia hyvästä seurasta ja suunnitella meidän Espanjan matkaa. Isihän lähtee jo helmikuun alussa nauttimaan "poikien reissusta" kanarialle, sillä välin kun me muut jäädään tänne Savon korpeen pakkasen syötiks... :P Mutta eipä siinä, ehkä me selvitään. Mutta lauantai; AH! Aikuista, ihanaa, ystäväseuraa ja tanssimista <3 (Sitä ennen on kyllä Isin Ukin hautajaiset, että syöhän se varmaan vähän tunnelmaa, mutta elämä jatkuu.)
Tämä biisi olkoon meidän tunnarina; Raappana:Kauas Pois
Ihana ois reissata, matkata, ja kokea. Puuttuu vaan se 7 oikein. lotossa siis. Kävisin Irlannissa, Venetsiassa (ihana paikka, been there, done that, I loved!), Kreikassa, Marokossa, Egyptissä, Japanissa, Kiinassa, Australiassa, Usassa, Karibialla, Mexicossa... Siis kiertäsin tän pirun pienen pallon <3
Mutta siihen asti sitä saa vaan haaveilla, joten öitä kaikille <3 Mini nukkuukin jo ja Maxi on siellä "äitin-hermolomalla" tätilässä :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)