Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. joulukuuta 2013

Jatkostoorin jatko-osaa ei vieläkään... mutta JOULU TULEE!

Ei, en ole jaksanut paneutua Espanjan reissuun muuten kun viime viikonloppuna muistelemalla :D

Ystävälle mennyt syntymäpäivälahja. Kori made by me :)
Ystävälle mennyt syntymäpäivälahja. Kori made by me :)


Vietettiin siis aivan mahtavat pikkujoulut ystävien seurassa, vanhoja muistellen (edelleen kaivelen tikkuja silmistä) ja uusia suunnitellen. Oli todella huippu ilta, ja valokuviakin tuli otettua. Vahinko vaan että suurin osa on julkaisukelvottomia (enkä tiedä moniko antaa lupaa julkaista täällä, saa huutaa hep, jos joku tunnustaa?) ;) Rennon letkeän saunaillan jatkeena (ja mm. viiniäkin juoneena...) päädyimme tottakai seudun "hienoimpaan" kapakkaan, joka kantaa nimeä Puuma. Todellakin, olo oli kuin puumalla, pelkkä pikkupentu puuttui viereltä, on sitä sen verran jo vanha näihin touhuihin! Muutamia tuttujakin tuli nähtyä (kiitos ja anteeks) ja illalla köllähdinkin pikkuliskon sohvalle köllimään. Ja kyllä minä nukuinkin! Aamulla alkoi tekstiviestiterrorismi parhaan ystävän tiimoilta, että "Onko tukka kipee ja kulkeeko henki?" Molempiin vastauksena hiljaista hyminää... Mutta eipä siinä, vuoden viimeiset ja parhaat PIKKUjoulut <3

PikkuLisko ja Minä Pikkujouluissa <3



Tässä mukissa Asti Tostia; samanlaisen mukin sain <3
(syntymäpäiväkin on tässä jo vietelty kahteen otteeseen, tosin vaan toiset oli omani...) Ja sain muuten synttärilahjaksi 2 kahvimukia (minäkö muka tykkään mukeista? Kotiini muutti Niiskuneiti ja kotiäiti-mukit, kuvaa laittelen myöhemmin <3 ) ja se ne on ihania! (viime vuonna sain ison turkoosin teema-mukin)  Muutakin ihanaa tuli (mm. Elvis-taulu, Dan Brownin uusin kirja joka on mielettömän hyvä!! ja Puro Batik-lankoja kera hyvää joulua manteli ja rusinakippojen <3 ) Ja sain myös luistimet,  Eikä ole vielä edes joulu!



Hotellin seinältä poimittuja viisauksia...
Ensimmäinen keikaus oli marraskuun loppupuolella kun lähdettiin juhlimaan LiskoSiskon miehen syntymäpäivää. Herra Heviletti täytti 40 ja olihan sitä lähdettävä bilettämään. Yllätettiin mies totaalisesti, ei sillä, yllätettiin myös itsemme.... Muistakaa rakkaat ihmiset tarkastakaa 14 kertaa (tai edes kerran...) hotellivarauksessa ollut päivämäärä... Kämmättiin tämä sitten PikkuLiskon kanssa ja seisottiin päivää myöhässä Mikkelissä Hotelli Uusikuun oven edessä näppäilemässä edellispäivän ovikoodia... Suotta siinä on ihmetellä enää miksi se ei toimi... (Hotelli Uusikuu on siis Walk-in hotelli, varataan netistä päivä ja sitten vaan mennään ovikoodilla sisään. Ei sitten hoksattu että heidän varausjärjestelmänsä ensimmäinen päivä kalenterissa on sunnuntai...) Loppu hyvin, kaikki hyvin; päästiin ystävien luo yökylään puoliltaöin ja oli hauska nähdä heitäkin pitkästä aikaa <3 (virkkasin heidän pojalleen siellä ollessa kiitoksena vielä huivinkin :D )

Seuraava hulabaloo-reissu suuntautuikin SiskoSiskon miehen, eli Herra Kitaristin mökille. Ahtauduttiin taas koko kööri (minä, Iso Paha Susi, PikkuLisko ja Herra En-tykkää-kissoista) Ooppelin vietäväksi. Tällä kertaa suuntana oli pohjoinen, ja tarkemmin Pudasjärvi. Muutamien poromaisemien (ja täysin identtisten kauppakassien) jälkeen saavuttiinkin perille. Juhlistettiin siellä sitteen minun, SiskoSiskon ja Herra Kitaristin 90-vuotisjuhlia (olemme siis syntyneet kaikki samana päivänä, ja Ei, ei täytetty kaikki kolmeakymmentä vaikka kaikki siltä näyttääkin...). Pelailtiin siellä sitten vielä TalviÖlympialaisetkin (jotka tietysti parikilpailuna Ison Pahan Suden kanssa voitettiinkin, varmaan säälistä koska kaikki tietää miten hyviä häviäjiä ollaan ;D ). Lajeina meillä oli ammunta (ilmakiväärillä....), frisbee-golf Oululaisten malliin, hankimölkkyä, Umpihankikrokettia Hesalaisten tyyliin ja Lumikenkäjuoksu/halkojenvetopulkkajuoksu viestinä... Hauskaa oli, ei voi kieltää!



Hankimölkkyä a'la Iso Paha Susi ja minä :)

Iso Paha Susi melkein bikineissä

Herra Kitaristin vanhempien Kesäkeittiö <3

Näin ne mummot juhlii ysikymppisiä! 2% kaljaa ja virkkuutyöt mukana...

Kummitytön huivi joulupakettiin...
Joulu tulee tosiaan. Ja aika rientää. Minikin on oppinut kävelemään (äiti kulta, jo 1v2kk ja sitten läks). Ja isompi on jo niin iso että syötteli sille aamupalan kitusiin (mitä lapsityövoimaa... :D ) Joululahjoista sen verran, että paljon niitä on ostettu ja tehty (ja vielä vähän tehtävänä); kuvia tulee sattuneesta syystä vasta joulun jälkeen...

Ja loppuun kuvapläjäystä...



Serkut Ängri-Böörds puistossa vuokatissa.






Mini oppi kiipeämään Maxin sänkyyn...


IHME! SIISTI HUONE!

Maxi tekee Paukku-Kummille yllätystä

Minun joulukalenteri <3

Yhden päivän saalis

Särkitien Sirkus treenaa

Pääsolisti meditoi...










Nyt kun sitä on mummouduttu totaalisesti, niin virkkaus on ujuttautunut omaan elämääni. Tällä hetkellä työn alla pari epämääräistä huivinpätkää ja iso kasa pääteltäviä töitä.. Niistäkin lisää myöhemmin ;D Liityin myös Facebookissa Salainen virkkausystävä-rinkiin, josta saaneen (ja laitan) 4 pakettia tässä kevään mittaan. Mitähän kivaa siihenkin keksisi; jotain joka lämmittää ystävää. Onko ehdotuksia? :) Saa olla ihan tavan tuotteita (itse ajattelin kahvia tai teetä) ja jotain itsevirkattua pitäsisi olla...
Elämäni ensimmäinen pieni matto.
Pannunalunen. Itselleni kerrankin. Pitäisi vielä päätellä...

Jonkunnäkönen kuusenkoriste...
Mutta nyt nukkumaan... Mitä jos ihan hetken vain ensin virkkaisin... :D


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Arjen sankari, missä olet?

Ihana viikonloppu takana, vahinko vaan etten ole ehtinyt tänne päivittää Tarina päivässä-tarinoita. Kirjoitan ne kyllä vielä, lupaan, tosin vähän jälkikäteen jos muistan.

Arjen sankareita on pyörinyt tässä elämässä, yhdet vahti lapsia, että päästiin juhlimaan ystävän syntymäpäivä illalla ja yksi haki kitisevän lapsen minulta aamulla ;) Kiitos vielä kaikille.

Käytiin juhlimassa armaan tätitettäväni, kummipoikani, yksivuotissynttäreitä ensin lauantaina. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ja voi että muru oli kasvanut! Ja ihana oli nähdä, miten jäbäkin oli kun kotoaan vaikka mökki oli täysi ;) Ja tarjottavat! Voi heramajee! Kuola valuu ajatellessaankin!  Illalla käytiinkin syömässä ja juhlistamassa Ystävän 1/4 vuosisataa...

Teemana oli siis Muumit siis kummipojalla:

Ihana Haisuli takana <3 (Lisäksi rakastan noita mukeja!)



Epäselvä kuva Äitin juhlavista pojista, Maxi ja Mini :)

Uusi tukka tulevia serkkupojan synttäreitä varten.


Käynti paikassa Parturi-Kampaamo Mutsi ;)
Fiiliskuva: Mun lempparimuki ja lempparivillasukat <3 (Miten niin rakastan turkoosia?)

Maxin ottama taidekuva...

Äiti ja pojat...

Maxi rakastaa paistettuja muikkuja. Osti meille viime viikolla lounaaksi omilla possurahoillaan :D (Tosin minä maksoin sen ostokset kaupassa... mutta se vaan reteesti huusi muikkumyyjän kohdalla että "ostetaan äiti muikkuja, Minä MAKSAN!")
Ja mitenkäs meillä. Noh, viime viikolla Mini kärvisteli maanantaista keskiviikkoon vauvarokossa ja eilen saatiin sitten Maxille vesirokko, ihan vaan jotta ei jäisi pikkuveikkaa huonommaksi ;)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tarina päivässä: Juhla

Juhla

 
Maxin 4-vee Ängri-kakku

On syytä juhlia ja on "syytä juhlia". On isoja juhlia ja pieniä juhlia. Iloisia juhlia ja ei niin surullisia juhlia. Hautajaisia, synttäreitä, kissanristiäisiä, vuosipäiviä, hääpäiviä joita meillä ei muisteta ja jos muistetaan niin ei ainakaan juhlita, valmistujaisia jne. Joskus voi juhlia muuten vaan, ihan "syyttä".. Työpaikkaa, ystävää, perhettä, suhdetta, lasta, uutta asuntoa jne.

Monesti juhliin yhdistetään alkoholi. Ainakin jos kyse on häistä tai valmistujaisista, niin bileitä odotetaan, jo ihan viinatarjoilun vuoksi (joskus jopa kutsuissa on tainnut olla että omat juomat mukaan?) Ristiäisissä ja hautajaisissa OLETETTAISIIN että ihmiset ovat selvinpäin. Itseisarvohan se ei tosiaan valitetttavasti ole :( Itse ainakin raapi hermoa se, että ei voida juhlia muuten kun viinan voimalla. Varsinkin kun on paikalla lapsia. Juuei, ei mee mun kaaliin. Itsehän tykkään juhlia ihan selvinpäin, monesti myös elämäntilanteesta johtuen. Monesti se on myös hauskempaa, koska aamulla on hyvä olo ja muistaa jopa kaiken illasta. Myös ne omat muiden toilailut. Mutta noh, monesti on saanut huomata että olet "huonompi" kuin muut, tai ainakin tylsempi jos olet selvinpäin. Mutta se ei oo mun ongelma, vaan muiden ;)

Maxin 3-vee autot-kakku+muuta tarjoilua


Vappu taitaakin olla seuraava juhla, sitä seuraa juhannus. Kesän alku, ja sitten loppu. Syyskauden avajaiset, Halloween, pikkujoulut, joulu,uusi vuosi. Välissä itsenäisyyspäivä, johonkin väliin häitä ja valmistujaisia, ystävänpäivä, kevätkarkelot, pääsiäinen ja sittenhän kaikki alkaa alusta. Kyllä, elämä on yhtä juhlaa! 

Itse olen jakanut monet juhlat; syntymäni, ristiäiset, synttärit, rippijuhlat sekä valmistujaiset armaan SiskoSiskoni kanssa <3 Joten omista bileistä on varsin vähän kokemusta. Lisäksi jaoin luonnollisesti myös hääni, mutten sentään SiskoSiskon kanssa :D Nyt mulla on omat synttärit kun asutaan erillään,  mutta Siskosisko on reppana mennyt naimisiin miehen kanssa jolla on sama syntymäpäivä kun meillä eli siellä jakaminen jatkuu :D Ja esikoisenihan jakaa syntymäpäivänsä pUkin kanssa, ja kuopus jakaa synttärinsä pUkin ja Patriarkan kanssa, heillä kun sattuu olemaan silloin hääpäivä ;)

Maxin 2-vee muumi-kakku


Mutta siinäpä lyhkäset mietelmät juhlista. Bileitä tulee, bileitä menee, mutta kysymys kuuluu: 

Ketä kutsutaan ja ketä ei?

Pst. Ens viikonloppuna juhlitaan mun rakkaan ystävän neljäsnnesvuosisataa. Sekä kummipoikani ykkössynttäreitä. Ja sit olisi ehkä yhdet ristiäiset tulossa. Kevät on juhlien aikaa? Kesäkö se pistää ihmiset sekaisin kun näitä kevään lapsia on näin paljon ;)

Pst2. Kuvat nyysitty Patriarkalta :D Joka on myös tehnyt kaikki kuvien kakut :) Ja melkein joka juhlissahan on kakkua!

Pst3 (lisäys). Googlen 5:

Juhla on jonkin kunniaksi tai muistoksi vietettävä aika eli merkkipäivä tai muusta syystä arkisesta poikkeava tilaisuus eli juhlatilaisuus.  

The singular form juhla is often used when the party is considered bigger, more public or taking place in a more spacious venue.

Miksi kahvitauko kannattaa 

Juhla Mokka. Finland's most popular and trusted coffee brand, Juhla Mokka, has brought cheer to Finnish coffee lovers since 1929.

Juhlapukuja naisille ja miehille Helsingissä.    

Ja toi Juhla Mokka on kyllä ihan paras! 

Kakut liittyy olennaisesti juhliin.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Arkea ja Uusi elämä vol.2143

Mitä meille kuuluu tänään?

Mitäs meille, ei kai sen paskempaa. Mini ja Maxi nukkuu kerrankin yhtäaikaa   päikkäreitä. Maxilla on vieläkin kuumetta ja Mini kitkuaa muuten vaan. Patriarkan kanssa oli tässä puhetta, kun hän kävi meitä ilostuttamassa ja sulostuttamassa läsnäolollaan, että Mini tuijottaakin niin häijysti, että voi olla että Maxilla on kurjat olot jahka kokoero vähän tasoittuu...

Tosiaan, Patriarkka kävi viihdyttämässä jälkikasvua, joten kutsuimme hänet mukaan meidän retkellemme. Yleensä meidän retkemme suuntautuu samaan leiripaikkaan Äidin laiskuuden ja saamattomuuden vuoksi. Sinne, keskelle luontoa on ilmestynyt luonnon muovaama makkaranpaistopaikka (takaksi ne taitaa kaupunkilaiset sitä kutsua...) Siellä voit nähdä ja kuulla omassa elinympäristössään, kuinka homo sapiensin poikaset kirmaavat luonnon tilassa äännelehtien villisti. Edes liikenteen melu (WRC tai GT4)  tai salametsästäjän piipun kuva (Far cry 3) ei hiljennä tätä yhdyskuntaa, eikä varsinkaan poikasia, jotka kiljuvat ja naukuvat sota, nälkä- ja kutsuhuutojaan! Tervetuloa meidän elämysmatkallemme! Lippuja saatavilla vain rajoitetun ajan valikoiduista myyntipisteistä!

Leiripaikassamme kasvaa synkimmän talven (joulun) ajan myös yksi havupuu.

Muuta

Kyllä, nyt on taas se hyvä aika vuodesta aloittaa uusi elämä. Ja tosiaan, alkuja on ollut monia, loppuja ei vielä näy... Hermo vinkuu kun viulunkieli tuon herkkulakon kanssa, mutta vinkukoon. Helpompi varmaan olisi pitää herkkulakkoa jos ei järjestäisi minkään valtakunnan kinkereitä, varsinkin kun se kokoluokka on suuruudenhulluuksissaan samoja luokkia mitä Ranskan hovissa aikanaan... Sehän tosiaan jatkuu vielä repsahtamisten takia... sinne hamaan tulevaisuuteen ;) No, ystävänpäiväkahvithan olivan VAIN kenraaliharjoitukset Pikku Prinssin Maxin syntymäpäiväjuhlia silmälläpitäen. Ja nekun ei todellakaan ole mitään "Luksusmammat"-budjetilla tehdyt juhlat, vaan herkut ovat tätien itsetekemiä :D Hm. Pitäsisi saada käännettyä tämä filosofia "elän syödäkseni" toisinpäin...

Mutta siinäpä tämän päivän tärkeimmät. Päivityksen lyhyydestä kertoo myös homo sapiens poikasten kutsuhuudot... Mutta sellainen alkuviikko! Ihanaa viikon jatkoa kaikille kahdelle lukijoilleni :D

Muistuttaa ilmeeltään hieman Miniä ja Maxia :D

Ps. Tässä raapustamani Uuden vuoden lupaukset: 


Uuden vuoden lupaukseni on seuraava:


- Karkkilakko joka pitää 30.6 asti. Pitänyt ainakin tähän asti

- Minimissään 2 liikuntakertaa viikko, min.30min/krt. Mielellään enemmän molempia, mut en lupaile liikoja, ettei mene penkin alle kokonaan. I'm working on it...

- Koetan olla armollisempi itseäni kohtaan, sekä oman peilikuvan että tekemisen/tekemättä jättämisen suhteen. Tämä se hankalin.

- Muistan ystäviäni ja teen heille aikaa, sillä he ovat elämäni pilarit, jotka pitävät minua pystyssä <3 Muistakaa tämä, minäkin muistan <3

- Teen jotain elämässäni jota en ole ikinä ennen tehnyt. En ole vielä keksinyt mitä, mutta jotakin :) Ehdotuksia?

- Yövyn teltassa (VAIKKA TAKAPIHALLA!!!) Odottelen hieman parempia kelejä...