Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Uusi aamu

Kyllä, aamukahvini on jo hieman vajutettuna siinä... Ajattelin kokeilla, kuinka lumialla onnistuu bloggaaminen Hblog-ohjelman kautta ja saa nähdä miten äijän käy! Pitäisi ostaa jostain kunnon suojus tähän puhelimeen, tuo syksyllä Espanjasta ostettu on haljennut yhdestä kohtaa ja kun se on halppis, se peittää salaman. Joten kaikki kuvat on kuin 80-luvulta :D Mutta nyt vähän siivoamaan ja virkkailemaan vielä pari juttua joulupakettiin ;) ihanaa loppuviikkoa kaikille!!!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Muistokirjoitus Ystävälle

 
 
Ystäväni
Olet jakanut kanssani paljon.
Suruja ja murheita, iloja ja kyyneliä.
Hyvää kahvia. Ja vähän sitä huonoakin.
Kylmää kahvia. Joskus jopa kuumaakin.
Maidon kanssa. Ja ilman. Imelät meille ei tosin sopineet.
Joskus olemme saaneet aikaan myös lentävän kahvikaaren;
johtunee lie hieman kahvin muuttuneesta koostumuksesta lämpimän maidon jälkeen.

Teetäkin on tullut kanssasi nautittua, ja olemmepa tainneet  joskus sotkeutua väkevämpiinkin.
Vesi oli myös armas ystävämme. Sinut tunnisti aina juottopaikalta, eikä Kukaan voinut erehtyä siitä, että olit omani.
 
Syrjähyppyjäkin olen tehnyt, sen tunnustan;
Mutta kukaan ei ollut veroisesi.

Jätä hyvästit nykyiselle minällesi ja avaa kuppisi.
Joku viisas sanoi joskus, että täytyy sulkea ovia,
jotta ikkunat voivat aueta.
Ja sen, että sirpaleet tuo onnea.
Sulje siis korvasi, avaa kuppisi ja hyppää elämäni ikkunalaudalle.
Toivottavasti pysyt siellä pitkään.
Kunnes pääset Kotiin, Irlantiin.

Pitkästä ja Uskollisesta palvelussuhteesta kiittäen,
kiidättäen Sinut kohti uusia seikkailuja.

Irlanti kutsuu meitä, ja palaat joskus vielä kotikonnuillesi.
Sen lupaan!

My Precious...



Elämäni Rakkaus Rikkoutui! Rakkaani tippui korkealta ja näin ollen hänestä puuttuu nyt pienen pieni palanen. Joudun tekemään siitä Kukkapurkin! Voi tätä häpeää.. Sen verran vanha hamsteri nostaa päätään, että 15 vuotta palvellut Ystäväni ei saa joutua unhohon, sainhan hänet palkaksi ja tuliaiseksi siitä että vahdin viikon yhtä natiaista (en tosin yksin). Nyt siis, minkälaisen kukan tähän istuttaisin (sisusta siis ehyt, en vaan halua viiltää huultani ystäväni kylkeen)? Ideoita jotta Rakkaus saisi arvoisensa sisällön?

Pst. Mitenkähän kahvipapu lähtisi kasvamaan?
An Irish Blessing





lauantai 9. maaliskuuta 2013

George, oi George!

Ja nyt en todellakaan puhu tästä komistuksesta jonka haluaisin sänkyäni lämmittävän;

George Clooney

Piti pistää Noah Wylenkin kuva kun musta tää vaan on niiiiiin HOT! Ihkumpi leku ku Ykä...


enkä tästä komistuksesta:

Yrjö "Kaikkien kaveri" Karjunen

vaan ihan siitä samasta vanhasta Yrjöstä, eli tuttavallisemmin Ykästä, joka meitä jo pari viikkoa sitten kiusasi. Nyt oli sitten pienimmän vuoro antautua laulamaan Ukli-pukli-laulua (voidaan laulaa tuiki-tuiki-tähtönen-säveleellä, jos muuta ei keksi...). Ja Äitiä pelottaa taas hillittömästi, että kun biisi loppuu, niin kenelle ei oo tuolia? (muistanette varmaan kaikki tämän vanhan leikin)

No, se siitä ja sen oksettavuudesta kestävyydestä. Mini on tosiaan lauleskellut jo enemmän ja vähemmän tässä kuluneen vuorokauden aikana ja kerrankin nukkuu nätisti kylkiasentoon tuettuna monen pussilakanan päällä olohuoneen lattialla. Ja Maxi kaipailee huomiota siitäkin edestä. Tässä muutamia kysymyksiä, mitä se on tähän viimeseen viiteen minuuttiin ehtinyt käydä kyselemässä;

* Voiko kipeällä polvella pelata? (ja kun kyse on gamecubesta, niin todennäköisesti?)
* Miksi laastari lähti irti? (räplätessä yleensä lähtee...)
* Millon isi tulee? (tähänhän on yhtä helppo vastata kun että kumpi tuli ensin; muna vai kana?)
* Saanko pelata? (No ET!)
* Mitä siinä möllötät? (No sinua tuijottelen kun olet niin ärsyttävä ihana..)

Mutta, seuraavaksi ajattelin, että jahka saisin aikaiseksi, postata mun all-time favoriteista, eli miehistä <3 (enkä puhu nyt omistani...) :D

Tilannekuvia tältä päivältä:

"Karhunpoika sairastaa..." Maxin huoneen lattialle tehty väliaikaispeti...

PUkki (Patriarkan puolen Ukki), Mini lattialla ja Maxi sylissä...





Muutkin hieman nuutuneita...

Maxi sai synttärilahjaksi Donitsin, eli reiällisen säkkituolin :)

Minun lempparimuki (yksi niistä)

Minun mummolta saama kahvipannu <3


Nätti keli ikkunasta katottuna...

tänään ois ollu ihana päivä olla ulkona <3
 

torstai 14. helmikuuta 2013

Ýstävät ja Ystävänpäiväkaffet

Ystävät armaat, kippuravarpaat <3 Tänään siis meillä tiedossa Ystävänpäiväkahvit ja Tupperwaret, ja molemmat kärpäset samalla iskulla :D Ihana nähdä rakkaita ihmisä pitkästä aikaa (vaikkakin se minun rakkain kultakimpale tällä hetkellä heikentää arvoansa noroviruksen kourissa <3  [kullan arvo tällähetkellä 39.262 e/g joten mieti  miten monta sataa euroa vielä tiputat ;D] ! (vaikkakin vedän näistä aina mielettömät stressit kun omat odotukset on tarjottavien suhteen tosi korkealla. Onneksi nykyään delegoin kokkauksia orjille siskoille ja äidille) Tosiaan, ihmisiä on nykyään hirmu hankala saada kahville "muuten vaan" niin pidetään sitten näitä kekkereitä aina vuorollaan (kuka tahtoo hypätä piiriin mukaan, paikka auki, hakemukset kolmena kappaleina hindun kielellä allekirjoittaneelle) Pitäisikin muistaa ottaa kuvaa herkuista...

Niin, se herkkulakko. Noh, sitä on nyt sovellettu :D Sehän piti kuukauden päivät pelkällä yhdellä pikku kakkupalan repsahtamisella, kun hautajaisissa oli halu pakko ottaa kakkua... No minäpä sitten vähän fuskasin sovelsin tätä lakkoa. Alunperin herkkulakkoa piti olla 71 päivää (kiitti vaan feisbuuk-kaverit...) mutta jokaisesta "repsahduspäivästä" länttäsen itselleni 2pv lisää... Isin mukaan minä lakkoilen vielä vanhainkodissakin :D Nyt rästipäiviä 8 (KAHDEKSAN???!! WTF?) Siihen on laskettu tämä päivä, ja sittenkun otetaan vielä Maxin synttärit, tulokseksi tulee 9. 18 lisäpäivää siis. Paljonkos se on jos lasketaan 71+18? 89 rästipäivää... Mutta siihen jää repsahdukset! Lupaan Yritän ainakin!

Mutta näihin (armaasta guuglesta luvattomasti kopioutuihin) kuviin ja tunnelmiin, ihanaa ystävänpäivää Rakkaat ystävät <3

Muistaako "joku" kun hiihdin tässä pari vuotta sitten?? :D



Ps. Mitä hyvää, helppoo ja halpaa sitä leipoisi Maxin synttäreille? Hep? Ehdotuksia?

maanantai 4. helmikuuta 2013

Buzzador ja kahvia

Päivien viemää ja sinnepäin. Lomilta palailtu ja huomenna siis takasin raiteitten päälle, täällä kertaa kohti Oulua. Mukava lähteä pikkusiskoa ja kummipoikaa <3 tervehtimään! Johan tuo on jo ikävä! Helsingistä tuliaisena pojat saikin toisen tätin japaneista hommaamat iki-ihanat Muumi-mukit! <3 Äiti ei oo kade, ei yhtään... Hahaa! Ja sivuhuomautuksena, Äitin ensimäinen kahvikupillinen on vasta tippumassa, harjottelussa olisi jos saisi tuonkin pahan tavan minimiin...





Arvaatakaapa kumman Maxi ottaa ja kumman Mini saa? :D

Mitäpä muuta... Opettelinpas lisäämään tuon buzzadorin linkin tuonne :) Buzzaaminenhan on mielettömän mukavaa (varsinkin kun saa kokeilla tuotteita ilmaiseksi ;D) Ja sitten kertoa niistä eteenpäin. Nyt ajattelinkin että jos tuo mainoslinkki toisi lisää buzzattavaa kun edellisestä kerrasta on jo tovi...

Mutta nyt, aamukahville ja tissittelyhommiin. Elämäni Topless-tarjoilijattarena. Lie esikoiskirjani nimi? :)


maanantai 21. tammikuuta 2013

Kettuäiti ja kadonnut inspiraatio...?

Kyllä, inspiraationi on kadonnut. Voimani on hukassa. Ainut mitä ajattelen järjellä, järkevästi ja haluten hartaudella tällä hetkellä on kupillinen kahvia. Ja palan rauhaa... 

Millaisesta mukista sinä muuten aamusi ihanuden, elämäsi eliksiirin, kahvin eli teen, hörppäset? Itselläni on muutama lempparivaihtoehto omasta kaapista:

* Syntymäpäivälahjaksi ystäviltä saama turkoosi Teema-muki (se isompi, 0,4l)
* Tavan punainen Teema-muki (isovanhempani olivat joulupukille vinkanneet ;D )
* Muumi-muki; meillä on näitä muutama, mutta oma lempparini on oma Hosuli-mukini (viime vuoden joululahja ystävältä, olen kuulema samanlainen; haahuilen kattila päässä..) ja Minin Nipsu. Maxilla on Hemuli (johtuu siitä että masukkina häntä Hemuliksi kutsuimme...) ja Isillä tietysti Pappa-muki.

My favorit: Iittalan Teema, Turkoosi, ISO <3
Pappa, Isin muki
Hosuli, myös yksi lemppareista (Maxi vinkuu vieressä että hänkin tahtoisi Hosulin...)

Nipsu: tämä siis Minin muki, ihana väri!


Hemuli, meidän Maxin, eli Tirriäisen eli Mantiposkarin oma muki.



Myös nämä tahtoisin (vink vink!):
Haisuli
Hosulin vaemo Sosuli
Äitille Mamma
Muistutan kuulema Vilijonkkaa... Missä elämässä?


Ja ihana Mymmeli.






Mistähän johtuu että kaikki lempparimukini olivat Iittalan Teemaan perustavia??? Rakastan kyllä  muutenkin kyseistä astiastona. Jos saisin sen, tahtosin joko mustana, valkosena, punasena tai TURKOOSINA. :)



Hm. ja se inspiraatio. Ei näy vieläkään. Keittiön verhoja olen ollut silittämässä joulukuun 15.pv. lähtien. Tosin joulun jälkeen huomasin että ei ehkä niitä verhoja kannata enää laittaa mitä suunnittelin, sillä ne olivat jouluverhot... Mutta nyt olisi vihreät verhot odottamassa silittäjäänsä...

Huominen päivä menee taas kyläluutana, joten huomiseksikaan ei kannata sitä suunnitella. Maxin ja Minin kanssa mennään kaupunkiin. Keksiviikkona kotipäivä, jolloin pakataan tulevaa lomaa varten.

Ja kaikki ohoi, pitäkää sormet (ja varpaat) pystyssä että saan uuden Lumiani ennenkun lähden reissusta takasin... :) On sitä jo odotettukin!

Ihanaa alkanutta viikkoa! Vieläkin saa huudella hep ja kirjautua lukijaks (Paula ainoana rohkeana on ilmouttautunut lukijaksi, mutta kyllä täällä joku käy kyyläämässä ;D)

Ps. Sorruin herkkulakossa. En kyllä tosin laske sitä, kun se oli hautajaiskakkua. Löin itselleni herkkulakkoon 2 lisäpäivää. Eli Maaliskuun 5. räjähtää, maha nimittäin :D