maanantai 25. helmikuuta 2013

Yrjö, tuo Kuninkaiden Kuningas

YRJÖ

"Yrjö on suomalainen miehen etunimi, joka juontuu kreikkalaisesta nimestä Geôrgios (Γεώργιος), joka tarkoittaa maanviljelijää. Nimen vastineita muissa kielissä ovat esimerkiksi engl. George, ransk. Georges, ruots. ja saks. Georg, mutta ruotsissa esiintyy myös muunnelma Göran ja saksassa Jürgen. Yrjön nimipäivä on 23. huhtikuuta, Pyhän Yrjön (Georgioksen) muistopäivänä. Yrjön suomalaisia rinnakkaisnimiä ovat Jyrki, Jyri ja Yrjänä. Yrjön lempinimi on usein Ykä.

Suomen kielessä Yrjöä käytetään myös samaa alkuperää olevien ulkomaisten hallitsijanimien käännöksenä (mm. George, Georg, Georgios, Georgi). Koska Isossa-Britanniassa hallitsi vuosina 1714-1830 neljä Yrjö (George) -nimistä hallitsijaa peräkkäin, sanotaan tätä kautta myös Yrjöjen aikakaudeksi.

Ennen vanhaan niillä Suomen paikkakunnilla, joilla oli enemmän ortodokseja, käyttivät Yrjö-nimeä vain luterilaiset. Ortodoksit käyttivät Georgioksen muunnoksista Jyrkiä.

Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Yrjö on Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan annettu 31 474 henkilölle.[2]
Puhekielessä yrjö tarkoittaa oksennusta, minkä Kaisa Häkkinen arvelee johtuvan sanan äänneasusta"

Tässä oli wikipediaa lainatakseni tietoa meihin kohdistuneesta hyökkääjästä, tai lähinnä hänen nimityksestään.

Yrjö Karjunen, Ville Vallattoman naapuri

Viime yönä Yrjö onnistui tekemään yllätyshyökkäyksen ja näin yön valvoneena täytyy todeta, että se voitti. Maxi luovutti ensin, Minissä ei vielä mitään, Äitin vatsassa velloo jo, ja Isiinhän se tarttuu vasta huomiseksi, kun sillä on loppunäyttö omasta erikoisammattitutkinnostaan.

Kauan eläköön Yrjö! (huutaa äiti ja koettaa saada vatsan rauhottumaan samalla kun muistelee viime yötä, kuinka tehokkaan täsmäiskun Ykä sai tehtyä; lapsen sänky, seinä, lakanat, vessa kauttaaltaan, lapsen vaatteet ja äiti... Kauan eläköön pöpöt! Tämän taudin jälkeen lähden ostamaan pullon merkkiä konjakki ja maitohappobakteereja..) 

Ja nyt takaisin sinne Pasilaan... :P

1 kommentti:

Jätä puumerkki käynnistäsi, kiitos <3