Mummo Epsanjassa episode: "Spain, here we come... almost there"

Koneen ikkunasta kuulta kaunis Lontoo. Tai voisi se olla mikä tahansa muukin maa, enkä tuota tiedä onko se sen kauniimpi, kun maa näytti ruudukoilta, jonne on läntätty tuulimyllyjä. Luulin herätessäni että laskeudutaan Hollantiin, tuulimyllyjen kotiin, mutta pettymyksekseni Lentoemo rääkyi mikkiin että "Kohta Lontoo, laskeuvuttaan." Tai noh, ei tuo ihan Savoks emolta viäntynyt, mutta jottain sinnepäin.

Paikoillanne....valmiit...HEP! Gatwickin lentokentän läpijuoksu alkakoon! Hansun kinkatessa yhdellä jalalla ja ihmisten törmäillessä ja vyöryessä karjalauman tavoin kohti "ystävällismielisiä muukalaisia" eli Passintarkastusvirkailijoita huomasimme katossa hulluna pyörivät videokamerasilmät. Etsivätkö he meitä? Löytävätkö he meidät? Entäs sitten? Päästäänkö televisioon? Lopputuloksesta ei tiedä kukaan, voihan se lie olla, että jollain "Lontoon Lentokenttä"-realityohjelman pätkällä vilahdetaankin toivottavasti kuitenkaan ei...

Vilautus virkailijalle (passin vilautus, senkin pervot!) ja matka jatkuu juoksumarssilla kohti maalia... Maaliviivan lähestyessä (eli turvatarkastuspisteelle mennessä) erää oli enää 10 minuuttia jäljellä, ja myöhästyttiin jatkolennolta. Siinäpä sitä brittipoika kahteli ihmeissään, kun akkalauma vaan tuumaa sille että "Eepä mittään,sattuuhan näitä" ja lähtee naurussasuin löntystelemään kohti jonkunnäköstä Norskin tiskiä. Lopputulemahan oli, että vaikka lento ei olisi ollut myöhässä, myö jos ei ois istuttu takarivissä, jos taivaalla loistas kuu ja ufot ois laskeutunut viereiseen terminaaliin, ni myöhästyttyhän myö ois ihan varmasti!

No mutta eipä siinä! Lähetäänpä sitten lampsimaan tiskejä kohti, joissa monen mutkan ja selostuksen ja puhelinsoiton jäläkeen selevijää että tytötpä piäsee lipun ostoon. Norskin matkalaukkutyyppi oli tosi pahoillaan meijän matkalaukkujen takia; se reppana ei varmaan vielä tänäkään päivänä ymmärrä kun me oltiin niin ilosia, vaikka matkalaukut oli hukassa ja jatkolippuja ei ollut :D "Mutkun kukaan ei oo kuollu ja myö ollaan lomalla!" Laiha lohtuhan se jollekin on, mutta meille se riitti.  Ja löytyhän ne laukutkin, jahka vaan turbaanipäiselle häiskälle (kalakalakutta kutta kutta, ee oo, ee oo!) tarpeeks jakso hokea, että "Tuo p*rkele ne laukut, niitä on nelejä, yks punanen ja loput mustia! Ja on siellä yks puuma!" sen kysellessä että "Madame, oliko teillä neljä matkalaukkua?" ja "Madame, helpottaisi kovasti, jos kertoisitte, minkävärinen matkalaukkunne on...?" Yrmyilmeisen setämiehen völlätessä laukkuja aulaan jossa ooteltiin, oltiinkin jo valmiita kamppaamaan se tai vaikka halaamaan sitä jotta päästäisiin jatkamaan matkaa! Anto siellä yks setäsetämies meijän ladata ilmaseks padia, oltiin varmaan niin säälittävän näkösiä. Lähtökäskynä se vielä tiskillä anto meille komennon että "Mänkeehän kahville. NYT!" Ja myöhän mäntiin...

Niih, jooh. Sitten kun oltiin syöty briteissä (kuulostaapa hienolta) ja ladattu padi ja hommattu jatkoliput ja matkalaukut ni völläyvyttiin taas sinne "A-P-U-V-A"-tiskille. Sieltäpä tätilöinen soitti Hansulle hyvännäkösen ensiapumiehen, joka ois suositellu sairaalaan menova. Juuei, jäitä vaan, ja mielellään viskin kera! Saattohoitoakin saatiin, terminaalihoitoon asti... Päästiin invapaikoille Hansun ja pyörätuolin kanssa, ja vaikka normaalisti ne kelpuuttaa vaan yhen saattajan, ni meillä oli yks tulkki, toinen kantaja ja kolmas muuten vaan hukassa Hansun lisäks.. :D

Mutta mitä sitten kävi? Eksyikö kukaan, mistään, minnekkään? Miten värisevä möllykkä mäkdonaldsilla liittyy tapaukseen? Ja tänään muuten syötiin kiisseliä. Ja päästiinkö kuitenkaan perille?

Kaikki tämä selviää seuraavassa jaksossa...