keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kampaajalla ja Maxin 4 vee!

Maxin 4 vee! ja kampaajalla...Tosin ei omaa päätä nypityttämässä, pelkät kulmat vaan ;) siskoliSko isommassa käSittelyssä...

maanantai 25. helmikuuta 2013

Yrjö, tuo Kuninkaiden Kuningas

YRJÖ

"Yrjö on suomalainen miehen etunimi, joka juontuu kreikkalaisesta nimestä Geôrgios (Γεώργιος), joka tarkoittaa maanviljelijää. Nimen vastineita muissa kielissä ovat esimerkiksi engl. George, ransk. Georges, ruots. ja saks. Georg, mutta ruotsissa esiintyy myös muunnelma Göran ja saksassa Jürgen. Yrjön nimipäivä on 23. huhtikuuta, Pyhän Yrjön (Georgioksen) muistopäivänä. Yrjön suomalaisia rinnakkaisnimiä ovat Jyrki, Jyri ja Yrjänä. Yrjön lempinimi on usein Ykä.

Suomen kielessä Yrjöä käytetään myös samaa alkuperää olevien ulkomaisten hallitsijanimien käännöksenä (mm. George, Georg, Georgios, Georgi). Koska Isossa-Britanniassa hallitsi vuosina 1714-1830 neljä Yrjö (George) -nimistä hallitsijaa peräkkäin, sanotaan tätä kautta myös Yrjöjen aikakaudeksi.

Ennen vanhaan niillä Suomen paikkakunnilla, joilla oli enemmän ortodokseja, käyttivät Yrjö-nimeä vain luterilaiset. Ortodoksit käyttivät Georgioksen muunnoksista Jyrkiä.

Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi Yrjö on Väestö­rekisteri­keskuksen tietojen mukaan annettu 31 474 henkilölle.[2]
Puhekielessä yrjö tarkoittaa oksennusta, minkä Kaisa Häkkinen arvelee johtuvan sanan äänneasusta"

Tässä oli wikipediaa lainatakseni tietoa meihin kohdistuneesta hyökkääjästä, tai lähinnä hänen nimityksestään.

Yrjö Karjunen, Ville Vallattoman naapuri

Viime yönä Yrjö onnistui tekemään yllätyshyökkäyksen ja näin yön valvoneena täytyy todeta, että se voitti. Maxi luovutti ensin, Minissä ei vielä mitään, Äitin vatsassa velloo jo, ja Isiinhän se tarttuu vasta huomiseksi, kun sillä on loppunäyttö omasta erikoisammattitutkinnostaan.

Kauan eläköön Yrjö! (huutaa äiti ja koettaa saada vatsan rauhottumaan samalla kun muistelee viime yötä, kuinka tehokkaan täsmäiskun Ykä sai tehtyä; lapsen sänky, seinä, lakanat, vessa kauttaaltaan, lapsen vaatteet ja äiti... Kauan eläköön pöpöt! Tämän taudin jälkeen lähden ostamaan pullon merkkiä konjakki ja maitohappobakteereja..) 

Ja nyt takaisin sinne Pasilaan... :P

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Haaste (IIK!)

Nyysinpä sitten haasteen Paulan blogista jota suosittelen lämpimästi kaikille <3 Tulin, otin halusin :) Eli tarkoituksena vastata haasteen tekijän kysymyksiin, tehdä 11 uutta kysymystä (jos kehtaa) ja haastaa 11 ihmistä (jos viitsii, pystyy, kykenee) :D 

1. Miksi?
- Miksi kysytään aina että Miksi? eikä että Miksi ei? Miksi kaikki täytyy ylipäätänsä aina kyseenalaistaa? Miksi siat piirretään aina pinkeiksi, vaikka niitä on eri värejä? Miksi norsut pelkää hiiriä (Myytinmurtajathan testasivat tämän tosiasiaksi) Miksi lapset ei tottele aikuisia (eikä miehet vaimoja)? Miksi? Miksi? Miksi? Näin äitinä vastaus on tuohon kysymykseen monesti että Siksi (koska minä sanon niin)

2. Vasen- vai oikeakätinen?
- Ihan perinteinen oikeakätinen. PikkuLisko vasuri ja Maxi vissiin myös, tiedänpähän kuka saa opettaa sen sitomaan kengännauhansa ja neulomaan ;)

3. Sivilisääty? Miksi?

- Avioliitto, kesällä jo 9 vuotta. Sitä ennen jo 5 vuotta ukon kanssa yhdessä. Hyvä näin alta kolmekymppisenä kriiseillä sitäkin, menikö nuoruus nyt hukkaan? ;) Niin ylä-ja alamäet, vai miten se nyt meni.. Mutta kumpi nyt on helpompi, se alamäki vai ylämäki? Valehtelisin jos sanosin että päivääkään en vaihtaisi pois ;D Montakin päivää... kaikella rakkaudella tietenkin <3
 
4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemisiä valintojasi muuttaisit?
- Voi, moniakin. Ja tekisin ne valinnat jossain vaiheessa sitten uudelleen... Toisaalta kaikki se mitä olen kokenut, on tuonut minut tähän pisteeseen, joten...?

5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi?

- Omassa kodissa. Rakkaitten ihmisten ympäröimänä, pullantuoksuisena mummona <3

6. Toiveammattisi?
Lennonjohtaja, farmaseutti? Kesällä kapteeni jäänmurtajalla ja talvella jokilaivalla...?

7. Paras kehu jonka olet saanut?
Sä olet maailman paras äiti ja vaimo <3 (herkkä hetkipä, hyvinkin. Kuulosti ihanalta, vaikkei totta olisikaan ;D )

8. Ensimmäinen suudelmasi? 
Lukkojen takana, armaan enoni kotibileissä mummon ja ukin luona, tämän armaan aviomieheni kanssa, itse sohvalla istuen ja se nojatuolissa vötkyillen, huruillan päätteeksi :D Ei siinä paljoa kyselty kun hammasraudat loksahteli kohti toisen suupieliä ;)

9. Hunaja vai etikka?
  Hunaja teehen, etikka kaikkeen muuhun ;) Etikka huuhteluaineena ja siivouksessa yleensäkin, hunaja on vähän tahmeampaa siinä hommassa ;D

10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan?
Minin ja Maxin syntymät <3

11. Tämä on saamasi haaste blogikirjoittajalta, jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän?
Pitkä aika ja hyvä tapahan se tämäkin on vältellä tekemättömiä kotitöitä....öö ja kylläpäs muuten tunnen :D


Tässä uudet kysymykset:

1. Kuka, mikä, mistä?
2. Elämänfilosofiasi?
3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
4. Tekeekö raha onnelliseksi?
5. Mikä on vitutuksen mittayksikkö?
6. Harrastukset?
7.Lempikirja ja se iki-ihana MIKSI?
8. Millainen on hyvä ihminen?
9. Missä te ootte ja ooks mäkin siellä?
10. Lempimusiikkisi? 11. Jos joutuisit loppelämäsi kuuntelemaan joko Eppu Normaalia tai Leevi and the Leavingsia, kumpaa kuuntelisit?

Haasteet lähtee (ei nyt ihan 11, mutta saa muutkin kopsata jos tahtoo :D)

- nunnuliina blogista Kutsumaton vieras
- Jaana blogista Tuulen puolella
- Paulalle vastahaaste ;)

maanantai 18. helmikuuta 2013

Arkea ja Uusi elämä vol.2143

Mitä meille kuuluu tänään?

Mitäs meille, ei kai sen paskempaa. Mini ja Maxi nukkuu kerrankin yhtäaikaa   päikkäreitä. Maxilla on vieläkin kuumetta ja Mini kitkuaa muuten vaan. Patriarkan kanssa oli tässä puhetta, kun hän kävi meitä ilostuttamassa ja sulostuttamassa läsnäolollaan, että Mini tuijottaakin niin häijysti, että voi olla että Maxilla on kurjat olot jahka kokoero vähän tasoittuu...

Tosiaan, Patriarkka kävi viihdyttämässä jälkikasvua, joten kutsuimme hänet mukaan meidän retkellemme. Yleensä meidän retkemme suuntautuu samaan leiripaikkaan Äidin laiskuuden ja saamattomuuden vuoksi. Sinne, keskelle luontoa on ilmestynyt luonnon muovaama makkaranpaistopaikka (takaksi ne taitaa kaupunkilaiset sitä kutsua...) Siellä voit nähdä ja kuulla omassa elinympäristössään, kuinka homo sapiensin poikaset kirmaavat luonnon tilassa äännelehtien villisti. Edes liikenteen melu (WRC tai GT4)  tai salametsästäjän piipun kuva (Far cry 3) ei hiljennä tätä yhdyskuntaa, eikä varsinkaan poikasia, jotka kiljuvat ja naukuvat sota, nälkä- ja kutsuhuutojaan! Tervetuloa meidän elämysmatkallemme! Lippuja saatavilla vain rajoitetun ajan valikoiduista myyntipisteistä!

Leiripaikassamme kasvaa synkimmän talven (joulun) ajan myös yksi havupuu.

Muuta

Kyllä, nyt on taas se hyvä aika vuodesta aloittaa uusi elämä. Ja tosiaan, alkuja on ollut monia, loppuja ei vielä näy... Hermo vinkuu kun viulunkieli tuon herkkulakon kanssa, mutta vinkukoon. Helpompi varmaan olisi pitää herkkulakkoa jos ei järjestäisi minkään valtakunnan kinkereitä, varsinkin kun se kokoluokka on suuruudenhulluuksissaan samoja luokkia mitä Ranskan hovissa aikanaan... Sehän tosiaan jatkuu vielä repsahtamisten takia... sinne hamaan tulevaisuuteen ;) No, ystävänpäiväkahvithan olivan VAIN kenraaliharjoitukset Pikku Prinssin Maxin syntymäpäiväjuhlia silmälläpitäen. Ja nekun ei todellakaan ole mitään "Luksusmammat"-budjetilla tehdyt juhlat, vaan herkut ovat tätien itsetekemiä :D Hm. Pitäsisi saada käännettyä tämä filosofia "elän syödäkseni" toisinpäin...

Mutta siinäpä tämän päivän tärkeimmät. Päivityksen lyhyydestä kertoo myös homo sapiens poikasten kutsuhuudot... Mutta sellainen alkuviikko! Ihanaa viikon jatkoa kaikille kahdelle lukijoilleni :D

Muistuttaa ilmeeltään hieman Miniä ja Maxia :D

Ps. Tässä raapustamani Uuden vuoden lupaukset: 


Uuden vuoden lupaukseni on seuraava:


- Karkkilakko joka pitää 30.6 asti. Pitänyt ainakin tähän asti

- Minimissään 2 liikuntakertaa viikko, min.30min/krt. Mielellään enemmän molempia, mut en lupaile liikoja, ettei mene penkin alle kokonaan. I'm working on it...

- Koetan olla armollisempi itseäni kohtaan, sekä oman peilikuvan että tekemisen/tekemättä jättämisen suhteen. Tämä se hankalin.

- Muistan ystäviäni ja teen heille aikaa, sillä he ovat elämäni pilarit, jotka pitävät minua pystyssä <3 Muistakaa tämä, minäkin muistan <3

- Teen jotain elämässäni jota en ole ikinä ennen tehnyt. En ole vielä keksinyt mitä, mutta jotakin :) Ehdotuksia?

- Yövyn teltassa (VAIKKA TAKAPIHALLA!!!) Odottelen hieman parempia kelejä...


lauantai 16. helmikuuta 2013

Facebook, puhelin ja internautti.

Bubelin

Kyllä, odotan uutta puhelintani VIELÄKIN. Uutta ihanuuttani (Lumia920, KELTAINEN)... Saan sen varmaan synttäreihini mennessä, jee! (ja siis, syntymäpäivänihän on joulukuussa...) Suoraan sanottuna, vitutukseni lähtee tästä: olen tottunut aiemmin siihen, että pääsen MYÖS puhelimella nettiin, näin ollen kaikkien facebuuk-kavereiden kyylääminen kuulumisten lukeminen on ollut paljon helpompaa, ne kun on tulleet "pienissä tipoissa". Nyt en pysy perässä minkään perähikiän juoruista kuulumisista, kun ennen luin puroa, nyt kahlaan Amazon-joessa! Erotteleppa sieltä sitten ne jyvät akanoista. Perkele sanon minä. Ihan meinaa vituttaa. Kostan Nokialle niiden toimitusongelmat ja nyysään niiltä rehellisesti tämän MINUN uuden puhelimen kuvan:



Kehunkin nyt vielä vähän vitutuspäissäni sitä näin föörskottia, vaikka en kyseistä laitetta ole edes koskettanut: tässä on langaton lataus. Jipii! Näettekö kuinka sisäinen nörttini riehuu raivosta innosta ;D

Muuta

Mitäs muuta. On kotiuduttu reissuista, Isikin tuli kanarian saarilta. Ja Maxilla oli eilen luistelukoulussa ystävänpäivä-teema, niin Isikin luisteli siellä ystävänä. Minin kanssa oltiin hallin reunalla maskottina (jonkunhan se on sekin tehtävä, eiks niin?) Harmitti vaan niin vietävästi kun ei ollut KAMERAA! Isinhän puhelin oli varastettu hävinnyt (tiedä kumpaa...) siellä etelässä ja minun halolla ei paljoa kuvia otettu. Tällä Lumialla ois, siis jos ois. Mitä jois. Jois pois, ettei ois mitä jois. Ja silleen...

Suunnitelmat...

Mikä se on että suunnitelmat ei pidä, vaikka kuinka niitä vaalii ja tekee kuinka liukuvan aikataulun tahansa, tuo yläkerran karma tai mikä lie, ajattelee että no keikautetaan. Siis tänään olisi ollut Maxin kaverin 4-vuotissynttärit, jota varten on jo lahja paketissa ja kortti kirjoitettuna. Tänä aamuna Maxi tuli sitten rääkymään korvan juureen että päähän koskee anna lääke... (Lääkkeen pyytäminen luokitellaan tässä talossa tuon pienen miehen suusta yhtä harvinaiseksi teoksi kuin se että Isin sukat löytyisi likapyykkikorista... ;D ) Mittarissa pojotti komeat 39,1. Reipas poika, sanon minä... Mini kitkuaa myös vanhaan malliinsa, väliin mietin että onkohan se meille sukua ollenkaan kun natisee ja narisee vaan... Isänsä Äitinsähän ei ikinä narise ;D

Kesä ja musiikki

Voi että odotan kesää ja keikkoja! Keikkakauden aloittaa 3 Doors Down


ja loput onkin sitten vielä hakusessa ;D



Tässä olisi pari bändiä joita olisi ihana käydä katsomassa myös livenä:




Nicki Minaj



Mutta joo; tähän vielä pari hyvän mielen kuvaa <3

Oispa jo joulu...

Maxi mököttää...

Retro-Mini ja Maxi <3

Retro-Minin huutoharjoitukset...

Äitin raitapojat <3 Po.p!

"Why So Serious??"


Ihanaa viikonloppua kaikki armaat kaksi lukijaani ;D




torstai 14. helmikuuta 2013

Ýstävät ja Ystävänpäiväkaffet

Ystävät armaat, kippuravarpaat <3 Tänään siis meillä tiedossa Ystävänpäiväkahvit ja Tupperwaret, ja molemmat kärpäset samalla iskulla :D Ihana nähdä rakkaita ihmisä pitkästä aikaa (vaikkakin se minun rakkain kultakimpale tällä hetkellä heikentää arvoansa noroviruksen kourissa <3  [kullan arvo tällähetkellä 39.262 e/g joten mieti  miten monta sataa euroa vielä tiputat ;D] ! (vaikkakin vedän näistä aina mielettömät stressit kun omat odotukset on tarjottavien suhteen tosi korkealla. Onneksi nykyään delegoin kokkauksia orjille siskoille ja äidille) Tosiaan, ihmisiä on nykyään hirmu hankala saada kahville "muuten vaan" niin pidetään sitten näitä kekkereitä aina vuorollaan (kuka tahtoo hypätä piiriin mukaan, paikka auki, hakemukset kolmena kappaleina hindun kielellä allekirjoittaneelle) Pitäisikin muistaa ottaa kuvaa herkuista...

Niin, se herkkulakko. Noh, sitä on nyt sovellettu :D Sehän piti kuukauden päivät pelkällä yhdellä pikku kakkupalan repsahtamisella, kun hautajaisissa oli halu pakko ottaa kakkua... No minäpä sitten vähän fuskasin sovelsin tätä lakkoa. Alunperin herkkulakkoa piti olla 71 päivää (kiitti vaan feisbuuk-kaverit...) mutta jokaisesta "repsahduspäivästä" länttäsen itselleni 2pv lisää... Isin mukaan minä lakkoilen vielä vanhainkodissakin :D Nyt rästipäiviä 8 (KAHDEKSAN???!! WTF?) Siihen on laskettu tämä päivä, ja sittenkun otetaan vielä Maxin synttärit, tulokseksi tulee 9. 18 lisäpäivää siis. Paljonkos se on jos lasketaan 71+18? 89 rästipäivää... Mutta siihen jää repsahdukset! Lupaan Yritän ainakin!

Mutta näihin (armaasta guuglesta luvattomasti kopioutuihin) kuviin ja tunnelmiin, ihanaa ystävänpäivää Rakkaat ystävät <3

Muistaako "joku" kun hiihdin tässä pari vuotta sitten?? :D



Ps. Mitä hyvää, helppoo ja halpaa sitä leipoisi Maxin synttäreille? Hep? Ehdotuksia?

maanantai 4. helmikuuta 2013

Buzzador ja kahvia

Päivien viemää ja sinnepäin. Lomilta palailtu ja huomenna siis takasin raiteitten päälle, täällä kertaa kohti Oulua. Mukava lähteä pikkusiskoa ja kummipoikaa <3 tervehtimään! Johan tuo on jo ikävä! Helsingistä tuliaisena pojat saikin toisen tätin japaneista hommaamat iki-ihanat Muumi-mukit! <3 Äiti ei oo kade, ei yhtään... Hahaa! Ja sivuhuomautuksena, Äitin ensimäinen kahvikupillinen on vasta tippumassa, harjottelussa olisi jos saisi tuonkin pahan tavan minimiin...





Arvaatakaapa kumman Maxi ottaa ja kumman Mini saa? :D

Mitäpä muuta... Opettelinpas lisäämään tuon buzzadorin linkin tuonne :) Buzzaaminenhan on mielettömän mukavaa (varsinkin kun saa kokeilla tuotteita ilmaiseksi ;D) Ja sitten kertoa niistä eteenpäin. Nyt ajattelinkin että jos tuo mainoslinkki toisi lisää buzzattavaa kun edellisestä kerrasta on jo tovi...

Mutta nyt, aamukahville ja tissittelyhommiin. Elämäni Topless-tarjoilijattarena. Lie esikoiskirjani nimi? :)